Vaimennettu

Vaimennettu teos sarjasta Löydetty
Vaimennettu teos sarjasta Löydetty

Pakoputkiston äänenvaimennin löytyi koivun juurelta jätesäkkiin käärittynä noin 20 metrin päässä kuvauspaikalta. Kuva on otettu pari vuotta aiemmin sankassa sumussa ja todettu toimivaksi mustavalkokuvaksi. Sävyala toki muuttui pakoputken (oikeasti se on äänenvaimennin) pinnassa, mutta kuva on edelleen hieno ja sävykäs.

Tämä oli sarjan ensimmäinen työ ja onnekkaasti tai onneksi se syntyi melko helposti. Idean saatuani ajoin kuvanottopaikalle ja siellä se oli, hylätty äänenvaimennin, jossa oli tasainen, hapettunut ja ilmeikäs pinta. Pintaan siirretty kuva näytti hyvältä ja hapettunut pinta toi oman lisänsä kuvalle. Vasta myöhemmin selvisi ettei työ ollut vasta kuin alkanut. Kehyksen tekeminen teokselle on vienyt ihan yhtä paljon aikaa ellei enemmän kuin kuvansiirto. Ja tietysti tekstien kirjoittaminen, verkkosivujen tekeminen ja muukin näyttelyyn valmistautuminen. Onneksi etukäteen ei voi tietää minne matka johtaa.

Be the first to comment on "Vaimennettu"

Leave a comment

Your email address will not be published.


*