Metsää puilta

Kielletty ajosuunta liikennemerkkiin keskelle laitettu valokuva maalaismaisemasta
Metsää puilta (2017) teos Löydetty sarjassa

Metsää puilta teos poikkeaa teemallisesti aiemmista teoksista. Löydetyt esineet pakottavat tutkimaan uusia asioita ja ennakkosuunnitelmat joutuvat hyvin usein romukoppaan. Onneksi se laajentaa samalla käsiteltäviä teemoja ja tuo mukaan uusia asioita kokonaisuuteen.

Löydetty esine

Esine löytyi sattumalta sieniretken yhteydessä Eurajoen Kuivalahdelta. Esine on itse tehty kielletty ajosuunta merkki, joka oli maannut jo jonkun aikaa kaatuneena ja lahoamassa. Jäi kuitenkin epäselväksi oliko merkki tarkoitettu pääväylälle vai jo pahasti ruohottuneelle ja kadonneelle sivutielle.

Valokuva

Hyvin usein kuvieni aiheet ovat olleet urbaania rakennettua ympäristöä ja kaupunkien infrastruktuuria. Nyt urbaania asutustu ei ollut lähimainkaan ja infrastruktuuria oli asfaltoitu sivutie. Vajaan sadan metrin päässä oli pelto ja sen vieressa tukeva kiviaita. Se valikoitui kuva-aiheeksi osin paremman puutteessa.

Teemat

Osin esineen mutta ennen kaikkea valokuvan takia teoksen teemat poikkeavat aiemmista töistä. Maaseutu on ollut ainakin epäsuorasti läsnä Tervetuloa Turkuun! teoksessa. Tervetuloa Turkuun! on humoristinen ja nostaa esiin Turun vahvan yhteyden maaseutuun. Kieltomerkki tekee tästä teoksesta jollain tapaa negatiivisen. Mitä siis ollaan kieltämässä? Teoksen nimi viittaa sananlaskuun ja johonkin mitä emme näe tai huomaa. Suhtautuminen maaseutuun tuntuu olevan negatiivinen ja jopa holhoava emme kuitenkaan tulisi toimeen ilman maa- ja metsätaloutta. Kiihtyvä kaupungistuminen ja maatalouden heikko kannattavuus kuihduttaa maaseutua.

Teoksen tekemisestä

Esineen pintaan siveltyyn Gel Mediumiin on sekoitettu valkoista akryylimaalia antamaan valkoinen heijastava pinta. Pinnasta tuli ehkä liian voimakkaan valkoinen ja se peittää liikennemerkin keltaisen värin lähes kokonaan. Otin paperin irroittamisesta time lapse-videon.

 

Be the first to comment on "Metsää puilta"

Leave a comment

Your email address will not be published.


*