Vaimennettu teos sarjasta Löydetty

Vaimennettu

Pakoputkiston äänenvaimennin löytyi koivun juurelta jätesäkkiin käärittynä noin 20 metrin päässä kuvauspaikalta. Kuva on otettu pari vuotta aiemmin sankassa sumussa ja todettu toimivaksi mustavalkokuvaksi. Sävyala toki muuttui pakoputken (oikeasti se on äänenvaimennin) pinnassa, mutta kuva on…


No Image

Löydetty

Teoksissa yhdistetään valokuva lähistöltä löytyneeseen esineeseen. Kuva kinnitetään kuvansiirrolla esineeseen. Esineen löytyminen on paljolti kiinni sattumasta ja onnesta. Olemalla oikeaan aikaan oikeassa paikassa löytyy niin mielenkiintoinen esine kuin valokuvakin. Vaikka aktiivisesti osallistun teoksen tekemiseen voisi sanoa…


No Image

Kuvansiirrosta

Ihan alkuun kiitokset Gary Wornellille kuvansiirron opettamisesta ja vinkeistä myöhemminkin. En olisi tällä tiellä ilman Garyä. Olen kokeillut kuvansiirtoa puulle, lasille, metallille, muoville ja lasitetulle laatalle. Sama perusprosessi toimii kaikille alustoille. Olen kokellut myös erilaisia papereita. Ohuemmilla…


Löydetty - Tervetuloa Turkuun!

Tervetuloa Turkuun!

Tämä teos lähti liikkeelle löydetystä esineestä. Kuva siihen löyty myöhemmin kun osuin paikalle oikeaan aikaan ja traktori ajoi Tervetuloa Turkuun kyltin ohi. Löydetty esine Löysin tämän laatikon Satakunnantien pientareelta. Katselin sitä siinä aina ohi mennessäni…